Mahtava pelaajauutinen viikon alkajaisiksi.
Roni Lehtonen #5 jatkaa edustusjoukkueessa kaudella 2023. Enimmäkseen puolustuspään eri rooleissa viihtyvä atleetti on joukkueelleen monikäyttöinen ja tärkeä pelaaja, jonka painava laukaus ja taidokkaat avaukset tunnetaan myös Keuruun ulkopuolella. Eleetön, rauhallinen ja kovaa pelaamista kaihtamaton pelitapa on yksi Ronin vahvuuksista, joka on omiaan luomaan rauhallisuutta koko joukkueen pelaamiseen.
Alkanut kausi on jyväskyläläislähtöiselle Lehtoselle kolmas KeuPan paidassa ja tuo nuorelle miehelle mukanaan uuden haasteen, sillä pelinumeron lisäksi on hänellä kannettavanaan suuri vastuu tuoreena joukkueen kapteeniston jäsenenä. Olemukseltaan tyyni ja rauhallinen Lehtonen sopii muuten niin tuttuun ja turvalliseen kapteenistoon hyvin, sillä hänen jämäķkä ja vaativa ote, motivoitunut asenne sekä intohimoinen suhtautuminen KeuPalaiseen jalkapalloon näkyy pelaamisen lisäksi myös kentän ulkopuolella seuratyössä.

Pelaamisen lisäksi Roni työskentelee sekä suorittaa liiketalouden ammattitutkintoa seurassa. Aktiivisen ja tunnollisen, tulevan seuratyön ammattilaisen jatko edustusjoukkueessa otettiinkin riemuiten vastaan seuran toimistolla.
”Tottakai on hienoa, että seurassa tärkeitä arkipäivän asioita hoitava Roni jatkaa myös pelaajanroolissa. On tärkeää, että seura pystyy tarjoamaan työpaikkoja toiminnasta kiinnostuneille ja sitouttamaan heitä monipuolisesti seuran peli- ja valmennustoimintaan. Jalkapalloseuran arkipäivän asioiden hoitamisessa Ronin kokemus ja ymmärrys kentällä tapahtuvista asioista tuokin lisäarvoa merkittävää toimistolla tapahtuvaan työhön, ovathan kentällä tapahtuvat asiat sekä niiden kehittäminen tämän toiminnan lähtökohta ja päätarkoitus. Valinta edustusjoukkueen kapteenistoon on ansaittu ja kuvaa hyvin Ronin tärkeyttä seuratyössä.”, toimistolta kommentoidaan.
Seuraavan kerran Ronin ja muun edustusjoukkueen voit nähdä pelaamassa sarjakauden avausottelussa tulevana lauantaina Savonlinnassa, kun edustusjoukkue matkaa STPS:n vieraaksi.