Kesäisessä keskiviikkoillassa nähtiin odotetun tasainen ottelu, kun KeuPa isännöi JJK/2:ta vielä ennen kesätaukoa. Ottelu päättyi maalittomaan pistejakoon, mutta molemmilla joukkueilla oli paikat ratkaista ottelu edukseen.

Ottelun alussa molemmat joukkueet käynnistelivät omaa pallollista peliään ja siirtelivät palloa lyhytsyöttöpelillä. Pidempiä syöttöjä nähtiin vähemmän kuin aiemmissa Kolmosen otteluissa. KeuPa sai muutaman hyvän laukauksen, kun keskikenttäpelaajat Janne Kuhmonen ja Augusto Colaneri pääsivät kokeilemaan maalintekoa hyviltä paikoilta, mutta laukaukset viuhuivat niukasti JJK:n maalin riman yli.
37. minuutin kohdalla ottelu sai keuruulaisittain ikävän käänteen, kun KeuPan kapteeni Hassani Karera joutui alimpana miehenä rikkomaan läpiajoon karanneen Arttu Leivosen ja sai tilanteesta suoran punaisen kortin. Kapteenin nauha siirtyi nuorelle Jaani Oikariselle, joka on kauden ensimmäisellä puolikkaalla vakiinnuttanut paikkansa yhtenä joukkueen johtohahmoista.
KeuPa selvisi ensimmäisen puoliajan lopusta hyvin ja onnistui pitämään kettulauman yritykset kurissa. Puoliajalla JJK/2 teki neljä vaihtoa ja toi kentälle tuoreita jalkoja. Toinen puoliaika alkoikin vierasjoukkueen painostuksella, joka pakotti KeuPan puolustusasemiin pidemmiksi jaksoiksi.
Vierailijat pääsivät muutaman kerran vaarallisesti lähelle maalintekoa, mutta KeuPa kesti takaiskuitta. Kun pelikellossa tuli täyteen tunti, pääsi myös kotijoukkue lähelle maalintekoa, kun Izui Villasanan vapaapotku oli matkalla yläkulmaan. JJK/2:n maalivahti Joel Pasoja kuitenkin venytti kätensä pallon tielle ja torjui tilanteen upeasti.
Varsinaisen peliajan viimeisen kymmenen minuutin aikana KeuPa sai ottelun ratkaisun avaimet käsiinsä. JJK/2-puolustaja syyllistyi käsivirheeseen omalla rangaistusalueellaan, ja KeuPa sai rangaistuspotkun. Izui Villasana asettui pallon taakse ja laukoi vasempaan alakulmaan, mutta Joel Pasoja veti jälleen pidemmän korren ja torjui laukauksen. Jälkitilanteesta KeuPalla avautui vielä huippupaikka, kun pallo toimitettiin takatolpalle hyvään paikkaan, mutta KeuPa-pelaaja ei saanut palloa kunnolla haltuun ja jatkettua sitä maaliin.
Ottelun lopussa JJK/2 sai vielä luotua muutaman maalintekopaikan, mutta tulosta ei syntynyt.
Pisteet jaettiin hyväntasoisen ottelun jälkeen, jossa KeuPalla oli mahdollisuudet napata täysi pistepotti, vaikka joukkue pelasikin tunnin vajaamiehisenä. Tauon jälkeen keuruulaiset kohtaavat Komeetat Jyväskylässä perjantaina 25.7.