KeuPan jäsenkyselyn 2026 yhteenveto
Kauden 2026 jäsenkysely toteutettiin keväällä jaettavalla Google Forms -kyselyllä, ja siihen vastasi 9 henkilöä neljästä eri joukkueesta. Vähäisen vastaajamäärän vuoksi tulokset antavat vain suuntaa-antavan kuvan seuran toiminnasta, mutta osoittavat, että toiminnan perusta on vahva. Kehityskohteita löytyi kuitenkin erityisesti viestinnässä ja osittain valmennuksen kehittämisessä.
Keskeiset vahvuudet
● Toimihenkilöiden toiminta sai erittäin hyvää palautetta, ja seuran yleinen toiminta arvioitiin
pääosin hyväksi tai kiitettäväksi.
● Kaikki vastaajat kokivat lasten olevan turvallisissa käsissä.
● Harjoituksiin lähdetään ja niistä palataan pääosin hyvällä mielellä.
● Lähes kaikki suosittelisivat seuraa muille perheille.
● Harrastusmaksua pidettiin pääosin sopivana.
● Seuran tavoitteiden koettiin tukevan liikuntaa, terveitä elämäntapoja ja sosiaalisten taitojen kehittymistä.
Keskeiset kehityskohteet
● Seuran viestintä nousi merkittävimmäksi kehityskohteeksi.
● Valmennuslinja ja Futis kuuluu kaikille -hanke olivat useimmille vastaajille tuntemattomia.
● Toimintaohjeiden koettiin olevan heikosti löydettävissä.
● Tasapuolisen kohtelun kokemuksissa oli yksittäisiä kielteisiä kokemuksia.
● Akatemia- ja valmennustoimintaan toivottiin kokeneempia valmentajia, vaativampia harjoituksia ja tasaisempaa peliaikaa.
● Poika- ja tyttöjoukkueiden yhteistyötä ehdotettiin lisättäväksi. Kyselyn perusteella KeuPa tarjoaa turvallisen ja myönteisen harrastusympäristön, jota jäsenet arvostavat. Kehittämiskohteita ovat viestinnän selkeyttäminen, valmennuslinjan näkyväksi tekeminen, vapaaehtoisten ohjeiden selventäminen sekä valmennuksen laadun yhtenäistäminen.
KeuPa selvittää jäsentensä ja harratajien tyytyväisyyttä vuosittain toteutettavalla kyselyllä. Kyselyistä saaduilla vastauksilla kehitämme seuran toimintaa. Jäsenkyselyn lisäksi toteutetaan vuosittain kyselyt MegaCuppiin osallistuville joukkueille sekä Akatemian harrastajille.