Skip to content

KeuPa iski lopussa – kolme pistettä jäi Keuruulle

Otteluraportti: KeuPa – HoDy 9.5.2025

Tervan kentällä nähtiin perjantaina ottelu, jossa nuori Holstin Dynamon ryhmä antoi hyvin varteenotettavan vastuksen KeuPalle. Kotijoukkue kuitenkin säilytti kotitaikansa pitämällä sarjapisteet Keuruulla 2–1-voitolla. KeuPan maaleista vastasi tuttu nimi: Izui Villasana viimeisteli keuruulaisten molemmat maalit, kasvattaen kauden maalisaldonsa jo seitsemään vain neljässä ottelussa.

HoDy oli energinen ja terävä heti alusta lähtien ja pääsi jo ensimmäisellä minuutilla laidalta puolittaiseen läpiajoon, mutta Roope Korkeakoski torjui yrityksen varmasti. Vierasjoukkue jatkoi painostustaan ja siirtyi myös johtoon. Pelikellon lähestyessä kymmentä minuuttia HoDy sai vapaapotkun kotijoukkueen vaihtopenkin edestä. Pallo toimitettiin rangaistusalueelle, eikä KeuPan puolustus onnistunut purkamaan tilannetta. Atte Aro sijoitti pallon maaliin puolustuksen jaloista.

Maalin jälkeen ottelu eteni tasaisissa merkeissä. Kumpikaan joukkue ei päässyt selvästi niskan päälle, eikä erityisen vaarallisia maalipaikkoja syntynyt kummallekaan. Kaikki muuttui reilun puolen tunnin jälkeen. KeuPa hyökkäsi ja haki keskitystä maalille. Pallo kimposi HoDyn puolustajan kautta rangaistusalueelle. Vaarattoman näköisessä tilanteessa vierasjoukkueen pelaaja otti pallon haltuunsa käsivarrellaan suoraan tuomarin edessä ja lopputuloksena oli rangaistuspotku KeuPalle. Pallon taakse astui Izui Villasana, joka sijoitti pallon vasempaan alakulmaan aivan tolpan juureen.

Ennen puoliajan päättymistä KeuPa sai pallon vielä kerran maaliin, mutta tuomari näki maalinedustatilanteessa rikkeen KeuPan pelaajalta. Myös ylärimaan osuttiin, kun Markus Ilmarinen puski kulmatilanteessa pallon rimaan.

Toinen puoliaika alkoi samoissa asetelmissa kuin ensimmäinenkin. Joukkueet olivat hyvin tasaväkisiä ja peli aaltoili paljon. HoDy jatkoi aggressiivista prässiä, mutta mitä pidemmälle ottelu eteni, sitä paremmin KeuPa löysi keinoja päästä prässin alta pois. Kun prässi saatiin ohitettua, KeuPa sai hyviä paikkoja voittomaalin tekoon, mutta monta kertaa viimeinen suoritus jäi puutteelliseksi.

Juuri ennen varsinaisen peliajan täyttymistä Augusto Colaneri löysi Izui Villasanan linjan takaa, ja tämä viimeisteli illan toisen osumansa. Tarkka sijoitus takakulmaan tolpan kautta ohitti HoDyn maalivahdin Eeli Mäkelän.

Vielä lisäajalla sydämentykytyksiä aiheutti tilanne, jossa HoDyn hyökkääjä ohitti jo Roope Korkeakosken, mutta keuruulaisten onneksi pallo meni yli ja ohi maalin. HoDyn loppukiri jäi lopulta vaisuksi, ja KeuPa otti täydet pisteet jälleen kotikentällään.

Kokonaisuudessaan ottelu oli tasainen. HoDyn ryhmästä nousi esiin puolustaja Tuomo Kinnunen, joka oli pallollisesti isossa roolissa ja onnistui katkomaan KeuPan hyökkäyksiä sekä maassa että ilmassa. KeuPan parhaimmistoon maalintekijä Villasanan lisäksi kuului keskikentällä täydet minuutit ahkeroinut Janne Kuhmonen. Kuhmonen teki hyvin töitä sekä pallollisena että pallottomana.

Voiton myötä KeuPa on omassa lohkossaan sijalla kolme. Seuraavaksi matka käy Jyskään, jossa vastaan asettuu sarjanousija JJK/2. Ottelu alkaa perjantaina 16.5. klo 19.

Ottelutallenne: KeuPa – HoDy | Youtube