
Keuruun Pallo on ottanut kahdesta kotona pelaamastaan sarjapelistä täydet pisteet. Ensimmäisestä vieraspelistä ei paljoa jäänyt käteen, vaikka Blackbirdiä vastaan oltiinkin pallon kanssa vahvimmillaan tällä kaudella. Parhaat tulokset on saatu Tervan tekonurmella, ja tätä kotivirettä KeuPa aikoo jatkaa, kun seuraavaksi vieraaksi saapuu Holstin Dynamo Jyväskylästä.
KeuPan parhaana maalintekijänä on edelleen Izui Villasana viidellä maalilla, kun Blackbird-pelissä ei maaleja syntynyt KeuPan toimesta. Keuruulaiset kaipaavat kipeästi myös muiden hyökkääjien tehoja. Asiaa ei HoDy-pelissä helpota Nacho Falconin pelikielto, mutta mies tulee varmasti seuraaviin peleihin vielä nälkäisempänä, kun on kärsinyt pelikieltonsa. Puolustuspäässä edukseen ovat esiintyneet erityisesti Hassani Karera ja Jaani Oikarinen. Myös maalivahti Roope Korkeakoski on esittänyt hyviä otteita keuruulaisten maalilla.
HoDyn kausi on alkanut tuloksellisesti kehnosti. Vaikka ensimmäinen peli päättyi voittoon, kääntyi tulos lopulta JJK/2:n voitoksi HoDyn peluuttaessa pelioikeudetonta pelaajaa. Myös Komeetat ja Huima/Urho ovat kaataneet HoDyn, mutta molemmat vain yhden maalin erolla.
HoDy tiedotti jo kauden alla tavoitteekseen nuorten pelaajien kehittämisen. Seuran lausunnon mukaan edustusjoukkue Miesten Kolmosessa kaudella 2025 tulee koostumaan pääosin omista junioripelaajista. HoDyn joukkue onkin koostunut pelaajista, joiden ikähaarukka on ollut pääsääntöisesti 14–19 vuotta. Jyväskyläläiset ovat myös hankkineet muutaman kokeneemman pelaajan tukemaan omia junioreitaan. Näihin pelaajiin kuuluvat esimerkiksi Topias Tiainen ja Samuel Lehtimäki. Kaikki HoDyn tämän kauden kolme maalia on viimeistellyt 15-vuotias Lucas Kärkkäinen.
Perjantaina Tervalla on luvassa tasainen ottelu. HoDyn nuori ryhmä tuo varmasti kentälle energiaa ja sähäkkyyttä, mutta KeuPa on kokeneempi ja fyysisempi joukkue, joka lähtee tavoittelemaan kolmatta peräkkäistä kotivoittoaan. Jalkapallo on parasta paikan päällä, ja sitä on tarjolla Tervan tekonurmella perjantaina 9.5. klo 18:30 eteenpäin.
Psst! Tapahtumassa vietetään myös Unelmien liikuntapäivää – luvassa on jalkapalloaiheista tekemistä lapsille ja nuorille. Lue lisää liikuntapäivästä: https://www.olympiakomitea.fi/unelmien-liikuntapaiva/.
Ota siis kaveri mukaan ja tule viettämään liikunnallista perjantai-iltaa Tervalle! 💙
🎥 Jos et pääse paikalle, voit seurata ottelua suorana YouTube-kanavaltamme: Youtube | KeuPa – HoDy