
Keuruun Pallon miesten edustusjoukkue aloitti kolmosen kautensa Tervan tekonurmella Vihtavuoren Pamausta vastaan. Kotijoukkue piti kolme pistettä Keuruulla ja lähetti ViPa:n takaisin tyhjin käsin 2-1 tappio niskassaan. Luontoäiti tarjosi ottelun aikana parastaan ja esitti jokaista vuoden aikaa. Keväistä pilvipoutaa, kesäistä auringon paistetta, syksyistä viileää tuulta ja talvista lumisadetta. Tulevalle tiistaille on luvattu pilvistä säätä, kun Tervalla taistellaan jälleen sarjapisteistä, kun Kypärämäki Rangers saapuu vieraaksi.
ViPa ottelussa näkyi, että kausi on vielä alussaan. Molemmat joukkueet pelasivat hyvin varovaista ja varmaa peliä. Sää olosuhteet antoivat oman vaikutuksensa peliin ja peli oli myös hyvin rikkonaista. KeuPa ryhmästä esiin nousivat erityisesti Janne Kuhmonen keskikentällä, joka teki töitä suurella alueella ympäri kenttää. Myös KeuPan molemmat maalit viimeistellyt Izui Villasana oli pirteällä pelituulella. Kiistämättä ottelun suurin sankari löytyi kumminkin kotijoukkueen maalilta, Roope Korkeakosken muodossa. KeuPa kassari otti monta paraatipelastusta ottelussa ja oli yksi suurimmista voiton takaajista.
Rangers on aloittanut kautensa vaihtelevasti. Suomen Cupin kahdella ensimmäisellä kierroksella Rangers tiputti ensin AFC Keltikin ja toisella kierroksella Jyväskylän Komeetat. Rangers ei päästänyt kummassakaan ottelussa maaliakaan ja meni kolmannelle kierrokselle, jossa vastaan asettui täksi kaudeksi kakkoseen noussut Haminan Pallo-Kissat. Haminalaiset olivat vaikea vastus ja jättivät Rangersin kolmannelle kierrokselle 0-2 lukemin. Kolmosen avaus ottelu oli myös Kypärämäkeläisille vaikea. Nousija joukkue JJK/2 oli parempi 1-5 lukemin. Rangersin ainoan maalin viimeisteli nuori Oliver Sallinen.
Tiistai illassa tullaan näkemään varmasti hyvätasoinen ottelu. Viime kauden kolme sarjaottelua olivat tuloksellisesti hyvin tasaiset, kun molemmat joukkueet nappasivat yhden voiton ja kolmas ottelu päättyi tasapeliin. Kenellä on ottelun ratkaisun avaimet, onko se kenties pelikiellosta vapautunut KeuPa hyökkääjä Nacho Falcon, vai onko se joku muu? Se selviää tiistaina 29.4. klo 18:30 eteenpäin Tervan tekonurmella.

Lisäksi nyt käynnissä myös Maalikerho – lue lisää ja liity mukaan!
Emmanuel David on edustuksen uusin sopimuspelaaja!
19-vuotias nigerialaistoppari Emmanuel David liittyy joukkueeseen tuomaan lisää voimaa alakertaan. Emmanuel saapui Suomeen alun perin Veikkausliigajoukkueen testijaksolle, mutta mutkien kautta hänen tiensä vei lopulta Keuruulle. Hänen odotetaan olevan käytettävissä jo ensi perjantaina FC Blackbirdin vieraana Jyväskylässä. Tervetuloa Keuruulle, Emmanuel! 💙
