Skip to content

Rangers nurin Keuruulla

KeuPa – Rangers 29.4.

Otteluraportti: KeuPa – Rangers

Tervan tekonurmella ilma oli kolea, mutta se ei kotijoukkueen pelaajia näyttänyt haittaavan. Vierailija Kypärämäen Rangers ei missään vaiheessa saanut ottelua hallintaansa ja KeuPa pystyi hallitsemaan hyvin palloa ja loi tarvittavat maalipaikat. Terävimmillään vieraat olivat puoliskojen lopuissa, kun he viimeistelivät molempien puoliaikojen viimeiset maalit lisäajoilla. Täten ottelun päättyi KeuPan 5-2 voittoon. 

Ottelun alku oli jälleen hyvin tunnustelevaa. KeuPalla oli heti alusta asti ajoittain hyvin terävä prässi. Ottelun alussa tapahtui muutama kolhu, jotka vaativat huoltoa kentällä ja kentän ulkopuolella, mutta niistä selvittiin. Kun peli oli vanhentunut kolmetoista minuuttia Markus Ilmarinen hassuttaa Rangers pelaajaa laidalla ja pelaa pallon rangaistusalueen rajalle Izui Villasanalle, joka sijoittaa matalan laukauksen etu alakulmaan. Tämän jälkeen vierasjoukkue saa yhden vaarallisen maalipaikan, joka syntyi KeuPa puolustuksen omasta sekoilusta, mutta kotijoukkueen onneksi tästä ei maalia syntynyt. 

Noin puolen tunnin kohdalla kaksikko Ilmarinen ja Villasana on taas pahanteossa. Ilmarinen lähettää tällä kerralla korkean keskityksen laidalta. Pallo löytää tiensä lopulta Villasanan jalkoihin, joka saa rauhassa sijoittaa pallon hallitulla volleylla takakulmaan. 

Ensimmäinen puoliaika lähenee loppuaan ja KeuPa puolustus purkaa pallon ja se päätyy Villasanalle. Hän murtautuu rangaistusalueelle ja tavoittelee Nacho Falconia, mutta pallo päätyy Jaani Oikariselle, joka viimeistelee pallon varmasti verkon perukoille. Maalin jälkeen KeuPa oli turvallisessa johdossa, mutta Rangers saa vielä tehtyä pukukoppimaalin, kun Olli Väätäinen viimeisteli kavennusmaalin lisäajalla. 

Puoliajalta palattaessa Rangers suorittaa vaihdon, jossa kentälle tulee myös KeuPa paidassa muutama kausi sitten nähty Nelson Mandela. Mandela pääsi ensitöikseen suorittamaan sivurajaheittoa suoraan yleisön edestä. Vanhasta muistista nykyinen Rangers pelaaja heitti pallon nopeasti suoraa KeuPa pelaajan jalkaan, joka sai hupaisan reaktion niin yleisöltä kuin Mandelalta itseltään. 

KeuPa pitää myös toisen puoliajan alkuun pelin hallinnassaan ja kun pelikellossa oli lähes kuusikymmentä minuuttia, KeuPa saa kulmapotkun, jonka Villasana lähettää maalille. Pallo löytää tiensä Augusto Colanerin haltuun, joka laukoo pallon lähietäisyydeltä vastustamattomasti maaliin. KeuPa pitää myös neljännen maalin jälkeen paineen yllä ja tuottaa prässillään vaikeutta Rangersin pelin avaamiseen ihan maalivahdista lähtien. Prässi tuottaakin kahdeksankymmenen peliminuutin jälkeen tulosta, kun Johannes Vuoriniemi prässää pallon hyökkäyspäässä ja se pomppii vaihdosta sisään tulleelle Eeli Isojärvelle, joka siirtää pallon Villasanalle. Villasana viimeistelee pallon varmasti takakulmaan ja täydentää hattutempun ottelun loppuun. 

Ottelussa nähdään kumminkin vielä jännittäviä tilanteita, tällä kertaa KeuPa maalilla. Ensin varsinaisen pelinajan täyttyessä Rangers kulmapotkusta pallo käy KeuPa maalin tolpassa ja ylärimassa. Tuomarien keskustelun jälkeen maalia ei hyväksytä. Rangers pelaaja Bahaa Al-Faywz protestoi tilannetta tuomarille ja ottaa tilanteesta kaksi keltaista korttia ja täten punaisella kortilla ulosajon. 

Vielä ottelun viimeisellä potkulla Rangers saa kaunisteltua lukemia, kun laukaus kimpoilee kotijoukkueen puolustuksen kautta takakulmaan. Maalintekijänä toimi Tommy Iivanainen

Maalin jälkeen tuomari antaa ottelulle päätösvihellyksen ja KeuPa pitää kolme sarjapistettä Keuruulla lukemin 5-2. Edarin pelit jatkuvat heti tämän viikon perjantaina 2.5. Jyväskylässä ja vastustajana toimii FC Blackbird. Ottelu alkaa klo 19 uudessa Huhtahallissa. 

Katso ottelu jälkilähetyksenä: KeuPa – Rangers 29.4.2025 | Youtube